Kella, Marjaana Käännöksiä
Maisema, kasvot ja esittäminen valokuvassa

100254

Vuosituhannen vaihteessa valokuva kukoisti taiteena väkevämmin kuin koskaan aiemmin, kun suuret valokuvataulut ottivat fyysisyydellään mittaa katsojan aisteista. Samalla kasvot siirtyivät syrjään valokuvien aiheina ja niiden tilalle nousivat maisema ja sen abstraktit johdannaiset. Silloinkin kun kasvoja esiintyi valokuvissa, ne olivat kääntyneet poispäin katsojasta tai ne olivat silmiinpistävän ilmeettömiä. Toisinaan taas valokuvat näyttivät käsittelevän välineen omaa esitystä.

Väitöksessään Marjaana Kella pohtii "Mitä valokuvalle tapahtui?" Tutkimus osoittaa, että välineen voimavara on ollut sen epäjohdonmukaisuudessa ja monimuotoisuudessa. Mitä valokuvan esityksesta saattoi enää tuoda esiin tässä ajassa? Kellan taiteellis-teoreettinen tutkimus lähestyy aihetta teorian ja kuvien kautta.


Marjaana Kella (s. 1961) on kuvataiteilija, tutkija ja opettaja. Hänen taiteellinen tuotantonsa kytkeytyy valokuvan ontologisiin erityispiirteisiin ja sen kykyyn tehdä näkyväksi maailman kuvallisuutta. Kella on työskennellyt aktiivisesti valokuvan kysymysten parissa 1990-luvun alusta lähtien, ja hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa kansainvälisissä ja kotimaisisissa näyttelyissä. Hän toimii Taideyliopiston Kuvataideaaktemiassa nykytaiteen ja valokuvauksen lehtorina.

5,00 € / kpl
kpl

Yhteensä: 5,00 €

5,00 €/kpl

Sivumäärä
295
ISBN
978-952-60-5561-9
Julkaisuajankohta/vuosi
2014
Koko (leveys x korkeus)
176 x 215
Sidosasu
Kovakantinen, suojakansi, lankasidottu

Tuote lisätty koriin